Peltileivät puurosta

30 min + kohottaminen
4 kpl

Arvostele resepti

Peltileivät puurosta

Hyödynnä aamu- tai iltapalalta yli jäänyt puuro ja leivo siitä helppo peltileipä. Voit käyttää reseptissä myös muita puuroja, kuten ohrapuuroa tai riisipuuroa. Revi kypsästä leivästä paloja ja dippaa Keiju-yrttiöljyihin, esimerkiksi chili, tomaatti & basilikayrttiöljyyn.

Ainekset

11 g
kuivahiivaa
1/2 dl
Keiju auringonkukkaöljyä
3 dl
kädenlämpöistä vettä
2 dl
laktoosittomaan maitoon tehtyä kaura-ruispuuroa
6 dl
vehnäjauhoja
2 tl
suolaa
1/2 dl
kaurahiutaleita

Valmistusohje

Sekoita hiiva ja 1 rkl auringonkukkaöljyä kädenlämpöiseen veteen.

Sekoita joukkoon jäähtynyt puuro, vehnäjauhot ja suola.

Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja levitä pellille leivinpaperille.

Anna taikinan kohota noin tunnin ajan pellillä. Leikkaa taikinaan annospalojen kokoiset viillot, voitele lopulla rypsiöljyllä ja ripottele päälle kaurahiutaleet.

Paista peltileipä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.